maanantai 26. maaliskuuta 2012

Fear and Loathing in Frankfurt


Viime viikonloppuna otimme suunnaksi Frankfurtin. Veljeni Teemu oli tulossa moikkamaan meitä Saksaan viikonlopuksi ja koska Tampereelta lentää alle 100 eurolla Frankfurtiin, päätimme tavata siellä.


Joona otti perjantain töistä vapaaksi, joten pääsimme lähtemään heti aamupäivästä.


Iloiset matkalaiset!


Junamatka Ulmista Frankfurtiin kestää noin kaksi ja puoli tuntia.


Perillä asema näytti aika paljon samalta kuin Münchenin rautatieasema.


Viikonlopuksi oli luvattu huippuhyvää säätä!


Odottelimme Teemun lentokenttäbussia ja paahduimme auringossa.


Teemun tultua heitimme vain tavarat hotellille ja lähdimme samantien kävelemään aaaaaurinkoista tietä eeeeeteenpäin! Eli siis Main-joen vartta.


Ihmiset istuskelivat nurtsilla, joivat olutta ja polttelivat vesipiippuja.


Oli siinä itselläkin hymy herkässä!


Frankfurt on niitä harvoja eurooppalaisia kaupunkeja, joista löytyy pilvenpiirtäjiä.


Odotellessamme intialaisen ravintolan aukeamista, otimme yhdet neuvoa-antavat Sachsenhausenin alueen eräällä pikkukadun terassilla. Miehet joivat vehnäolutta, minä kokeilin paikallista erikoisuutta apfelweinia eli omenaviiniä.


Ruokailun jälkeen menimme shisha-baariin, joita tuntui olevan vähän joka kulmassa.


Vesipiipun makuna oli kiiviä, mangoa ja kookospähkinää.


Joona sammuttaa janoa asiaankuuluvalla vakavuudella.


Sitten siirryimme drinkkibaariin...


Ulkona hämärtyi ja Sachsenhausenin kadut lukuisine pubeineen alkoivat heräillä henkiin.


Saksalaisessa tavernassa lisää olutta ja Underbergia vatsavaivoja estämään!



Tässä pubissa oli vain pari pöytää, tiivis tunnelma ja yli satakiloinen baarimikko, joka huiteli snapseja naamariin asiakkaiden kanssa.


Tunnelmallista


Illan aikana törmäsimme myös suomalaisiin soitinrakentajiin, jotka olivat tulleet viikoksi Frankfurtiin musiikkimessuille. Joimme heidän kanssaan oluet ja vaihdoimme kuulumisia.



Jossain vaiheessa yötä hyvästelimme uudet tuttumme, ja lähdimme kolmistaan taivaltamaan toiselle puolelle jokea.


...ja päädyimme baariin nimeltä The Place to Be, missä nautimme viiiiiielä yhdet ja paransimme maailmaa.




Lauantaina lähdimme katsastamaan Frankfurtin keskustaa.


Goetheplatz -aukiolla oli meneillään jonkinlainen performanssi, jota seurailimme väsyneinä samalla kun parantelimme olojamme japanilaisessa ravintolassa.


Zeil on Frankfurtin merkittävin kauppakatu, jonka varrelta ja ympäristöstä löytyivät oikeastaan kaikki kuviteltavissa olevat vaatekaupat. Tämä rakennus taisi olla myös jokin ostoskeskus- ja elokuvateatterikompleksi.


Koko päivän kävelyn ja shoppailun jälkeen maistuivat jäätelöt! Das Eisista löytyy vegaanillekin jäätelöä.


Vanhankaupungin keskusaukio Römerberg


Lepotauko!


Kaupunkikiertelyn jälkeen tapasimme vielä Teemun vanhan opiskelukaverin Tuukan ja hänen vaimonsa Johannan, jotka olivat muuttaneet muutama kuukausi sitten Frankfurtiin. Istuimme porukalla jokilaivan terassilla ja kävimme vielä syömässä Naturbar -kasvisravintolassa. Ihan loistava päätös hauskalle viikonlopulle!




Sunnuntaina Teemu lähtikin jo epäinhimillisen aikaisin lentokentälle ja mekin matkustimme pari tuntia myöhemmin takaisin Ulmiin. Yllättävän paljon puolessatoista päivässä ehtii nähdä Frankfurtia, vaikka kyllä tuossa viikonlopussa kaikkein parasta oli nähdä omaa veljeä ja viettää yhdessä aikaa hyvällä porukalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.