torstai 22. maaliskuuta 2012

Joonan äidin vierailu

Kylläpäs meidän kirjoittelutahti on hidasta! Tässä ollaan sairastettu, podettu koti-ikävää ja painettu pitkää päivää töissä, joten blogiin kirjoittelu on helposti aina siirtynyt hieman myöhemmäksi.


Pari viikkoa sitten Joonan äiti Heleena tuli moikkamaan meitä tänne Ulmiin! Heleenan vierailu (ja tuliaiskarkit) helpottivat koti-ikävää, joka tyypillisesti iskee aina näin parin kuukauden ulkomailla asumisen jälkeen.


Ensimmäiset päivät Heleena kierteli Tuijan kanssa Ulmin nähtävyyksiä ja iltaisin kävimme syömässä yhdessä ja kävelimme keskustan kapeilla kaduilla.


Kävimme muun muassa keskiviikkoisin torilla järjestettävillä markkinoilla.


Kukkien loistoa torilla.


Opettelimme vihannesten ja hedelmien nimiä saksaksi.


Ohjelmassa oli tietenkin myös Ulmer Münsterissa vierailu! Ulmer Münsterissa tuli tällä kertaa keskityttyä aikaisempaa enemmän yksityiskohtiin, ikkunoiden ja seinien maalauksiin.


Patsas Ulmin maskotista pääskysestä.


Kalastajakorttelissakin käytiin!


Kalastajakorttelin erään talon ikkunassa oli nukkekokoelma. Jotain pelottavaa näissä on.

Viikonloppuna matkasimme Müncheniin. Majoituimme Joonan isän serkun Maijan luona, jota emme olleet koskaan tavanneet. Maija asui parinkymmenen minuutin ratikkamatkan päässä Münchenin keskustasta ja tällä kertaa saimmekin hieman erilaisen kuvan kaupungista, kun kiertelimme nähtävyyksiä paikallisen kanssa!

Taidetta tunnelissa.


Heleena ja Maija


Tässä poseerataan Tonavan sivujoen Isarin varrella. Heleena oli innoissaan kun pääsi näkemään sanaristikoissa usein vastaan tulevan Isarin ihan luonnossa. ;)


Lauantain nähtävyytenä oli Deutsches Museum. Museo on aivan valtava paikka täynnä kaikenlaista lähinnä teknologiaan ja tekniikkaan liittyvää tietoa. Tuolla saisi varmasti kulumaan viikon, jos kiertelisi ajatuksella kaikki näyttelyt läpi.


Me aloitimme kaivosnäyttelystä. Näyttely kiersi ikään kuin kaivoksen sisällä ja pääsimme tutustumaan erilaisiin kaivostyökaluihin ja -menetelmiin.


Haamu-Tuija. Tuija oli kuumeinen, joten näyttelyn kiertely sujui puoliunessa.


Satuimme pääsemään myös esittelykierrokselle Deutsches Museumin torniin, mistä oli upeat näkymät aurinkoisen Münchenin ylle!



Joona tutkii museon karttaa ja tässä kohtaa alkaa jo iskeä kisaväsymys. Pelkästään kaivosnäyttely oli niin pitkä ja perusteellinen, että mielessä oli vain kahvitauko.


Kaikenlaisia vempeleitä siellä oli...


Kiertelimme alueilla, joissa emme olleet aikaisemmalla vierailullamme käyneet. Siellä taustalla työskennellään oikein työturvallisissa oloissa!


Tällä kadulla Maija asui 70-luvulla, jolloin Joonan isä ja isän veli olivat käymässä Saksassa.


Englischer Gartenista löytyy tällainen erikoisuus. Surffausta pääsee harrastamaan keinotekoisella aallolla vuodenajasta riippumatta! Hullun hommaa :P


Melkein yhtä hyvät aallot kuin Australian Surfers Paradisessa...



Tarkoitus oli vielä käydä Pinakothek der Moderne -museossa, mutta harmiksemme se olikin jo menossa puolen tunnin päästä kiinni, eikä 10 euron pääsymaksua viitsinyt enää maksaa.


Se ei kuitenkaan estänyt meitä shoppailemasta museon kaupassa. Mukaan tarttui muun muassa mustavalkoinen juliste Tampereen kotiin.


Museon arkkitehtuuri oli vaikuttavaa.


Museon kahvila.


Piiiitkän päivän jälkeen kävimme vielä nauttimassa tuorepuristetut mehut ennen kotiin suuntaamista.


Sunnuntaina kuume kaatoi Tuijan sänkyyn, mutta Joona, Heleena, Maija ja Maijan poika Georg kävivät tutustumassa aivan Maijan kodin kulmilla sijaitsevaan Baijerin kuninkaan kesäasuntoon.



Ulkona oli sateista, joten siirryimme nopeasti alueelta löytyviin näytteilyihin, jotka esittelivät entisaikojen kuninkaallista elämää.



Baijerin kuninkaan lempihevonen täytettynä.


Kaikki oli kullattua, tottakai.



Kiitokset Heleenalle, meillä oli oikein hauska viikko!

1 kommentti:

  1. Kiitos vaan itsellenne, kun sain tulla ja asua alakerrassanne. Oli kiva reissu. Ruosteessa olevaa saksankielentaitoakin pääsin harjoittamaan noin neljänkymmenen käyttämättömän vuoden jälkeen. Kiitos myös Maijalle ja Georgelle , joiden vieraanvaraisuudesta saimme nauttia Münchenissä. Mielelläni kävisin Saksassa useamminkin. hp

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.