perjantai 27. heinäkuuta 2012

Öinen New York

New Yorkin matkan loppuvaiheilla, perjantaiyönä teimme retken Rockefeller Centerin näköalatasanteelle. Edellisellä New Yorkin reissulla näimme Manhattanin Empire State Buildingin huipulta päiväsaikaan, tällä kertaa meitä kiinnosti öiset kaupunkimaisemat. Kannattaa varautua siihen, että pilvenpiirtäjien näköalatasanteiden pääsymaksut ovat törkeän kalliita, tällä kertaa puolen tunnin ihastelusta sai pulittaa 25 dollaria per henkilö.

Rockefeller Centerissä asustaa myös NBC Studios, jossa joitakin vuosia sitten olisi voinut käydä katsomassa Late Night with Conan O'Brien Show:ta.

Näkymä etelään. Empire State Building tönöttää vasemmassa yläreunassa. Times Square kimaltelee oikeassa reunassa kirkkaine mainosvaloineen.

Näkymä pohjoiseen. Pilvenpiirtäjän huipulta näkee, miten valtava Central Park on.

Näkymä länteen. Hudson -joen yläpuolella pidetään joka vuosi isot, televisioidut itsenäisyyspäivän ilotulitukset.

Pirullinen kaveri

Warp speed!


Funky Sundae Moment

Rockefeller Centeristä kävelimme Times Squaren läpi kotia kohti.





Ilta jatkui parilla viinilasillisella Hell's Kitchenisssä, hostellimme alakerran baarissa.

Postiauto hinauksessa. "We Deliver For You."

Viimeisenä iltana New Yorkissa kävimme Upper East Sidella syömässä Candle 79 -nimisessä kasvisravintolassa. Ravintola oli kalliimman puoleinen, mutta ruoka siellä oli myös todella hyvää. Toinen suosittelemisen arvoinen kasvisravintola on aasialainen Soy and Sake Greenwich Villagessa.


Alkupalaksi kasvissushia

Pääruoaksi grillattua seitania

Ruokailun jälkeen hyppäsimme metroon ja suuntasimme Brooklyniin ihastelemaan öistä Manhattanin silhuettia. Jäimme metrosta DUMBO:n kaupunginosassa, josta kävelimme joen rantaa pitkin Brooklyn Heightsia kohti.



Manhattan Bridge

Brooklyn Bridge

Jehovan todistajien päheästä kyltistä tulee mieleen supersankari -sarjakuvat.

Brooklyn Heightsiin päästyämme kävimme hakemassa Brooklyn Ice Cream Factorystä jäätelöt.


New Yorkin reissu oli siinä! Seuraavaksi vuorossa on kuvia matkamme toisesta etapista, Barbadoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.