keskiviikko 8. elokuuta 2012

Viimeiset fiilistelyt häämatkalta

Otimme ns. häämatkapaketin hotellia varatessamme. Siihen kuului muun muassa edellisen postauksen videossa näkyvä koristeltu sviitti sekä yhtenä aamuna omalle parvekkeelle katettu aamupala. 


Tuolla parvekkeella tuli muutenkin vietettyä aika paljon aikaa, eikä aamua olisi paremmin voinut aloittaa kuin auringonpaisteessa rasvaista aamupalaa nautiskellen. ;) 


Pakettiin kuului myös tunnin kokovartalohieronta meille molemmille. Taivaallista! 


Hieronnan jälkeen kävelimme rantaa pitkin euforiassa ja nautimme lämpimästä illasta. 



Onnelliset! 


Viikon aikana olisi ollut mahdollista kierrellä erilaisia nähtävyyksiä, kuten esimerkiksi rommitehtaita, eri rantoja, tippukiviluolia tai lähteä katamaraaniajelulle bongailemaan kilpikonnia ja lentokaloja. Useat noista aktiviteeteista olivat kuitenkin melko hintavia ja muutenkin meille riitti rantatuolissa löhöily vallan mainiosti. Loppuviikosta teimme kuitenkin visiitin Bridgetowniin, Barbadoksen pääkaupunkiin. 


Rakennukset olivat pirteän värikkäitä. 


Vaikka ihmisiä ei näissä kuvissa juuri näy, kävi keskustan kaduilla kova kuhina ja välillä tuntui, että olimme ainoat vaaleahipiäiset monen korttelin säteellä. Erotuimme joukosta siis aika helposti (eikä tällä kertaa vain pelkästään Joonan hiusten vuoksi) ja jatkuvasti joku olikin huutelemassa peräämme yrittäen kaupata kiertoajeluita saaren ympäri. 



Bridgetown ei meille juuri mitään tarjonnut, sillä emme halunneet shoppailla, eikä huvittanut syödä lounasta KFC:ssä tai muussa vastaavastta ketjupaikassa. Hyppäsimmekin taksin kyytiin, joka vei meidät hotellimme lähellää sijaitsevaan St Lawrence Gapiin. The Gap on tunnettu lukuisista ravintoloistaan ja baareistaan ja olimme jo käyneetkin siellä yhtenä iltana syömässä. 


Rantabaarin grillissä oli tarjolla delfiiniä. :( 


Joku kaveri onnistui kauppaamaan Joonalle juotavaa. 



The Gapissa yhden kadun varrella on ravintoloita joka makuun. 


Viimeisenä iltana lähdimme vielä ulos syömään. Tuuli meinasi tarttua hameen helmaan! 


Joona miettii, että onks pakko jo lähteä kotiin? 


Menimme jo edelliseltä päiväreissulta tuttuun meksikolaiseen ravintolaan, Cafe Soliin. Minä tilasin mansikkadaiquirin, Joona tilasi sangriaa. Sangria sattui olemaan päivän happy hour -tarjouksessa kaksi yhden hinnalla, joten niitä tuotiin Joonalle automaattisesti kaksi. Ei näyttänyt haittaavan. 


Sssslurps! 


Cafe Sol taisi olla Barbadoksen matkalla ainoa ravintola, josta me molemmat saimme oikeasti hyvää ruokaa. 


Ruoan jälkeen kävelimme vielä rantabulevardilla ja katselimme, kun The Gap vähitellen heräsi päiväuniltaan. 




Siinä se! Barbados oli aivan ihana rantakohde ja juuri sopiva meidän tarpeisiimme. Aktiivisempaa lomaa kaipaaville suosittelisimme kuitenkin ehkä jotain muuta paikkaa, koska Barbados on pieni, mutta kallis maa ja samalla hinnalla saisi varmasti järjestettyä enemmänkin seikkailua. Häämatkalaisille ja muille kuhertelijoille Barbados on kuitenkin oikein oiva kohde!

New Yorkin ja Barbadoksen matka oli mitä parhain häälahja sukulaisiltamme ja ystäviltämme. Tällaiset kokemukset, kauniit maisemat, mielenkiintoiset asuinalueet, tyylikkäät baarit ja huiput kasvisravintolat ovat sata kertaa parempi lahja kuin mikään materia. KIITOS!

4 kommenttia:

  1. Sopii teidän muistella vielä vanhana kiikkustuolissa häämatkaanne.

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana paikka! Tuonne minäkin haluan häämatkalle. Tosin täytyy ensin päästä naimisiin :D

    VastaaPoista
  3. Täytyypä ehkä itsekin harkita New Yorkia ja Barbadosta häämatkaksi! Tosi kiva postaus tämä! T.aika uusi lukija joka kommentoi nyt ekaa kertaa=)

    VastaaPoista
  4. Kaksin rannalla yksinäiset
    Tunteet yhteiset yössä on
    Aallot mustat, ja vaahtopäiset
    Velloo vain meri rauhaton

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.