maanantai 18. helmikuuta 2013

Kiertelyä Kööpenhaminassa

Kuten edellisestä blogikirjoituksesta jo selvisikin teimme pari viikkoa ennen joulua viikonloppumatkan Kööpenhaminaan.

Perjantaina lähdimme kiertelemään nähtävyyksiä. Ensimmäisenä vuorossa oli Nyhavnin vanha satama.

Kävimme kahvilla yhdessä Nyhavnin kuppiloista.

Nyhavnista jatkoimme kävelemistä itään kohti Christianian vapaakaupunkia.

Christianian sisäänkäynti. Alue on taiteilijoiden, hippien ja huumeidenkäyttäjien suosima kaupunginosa, jossa esimerkiksi kannabista myydään ja käytetään vapaasti. Pusher Streetillä, jossa huumeita kaupataan, kuvaaminen on kielletty. Tunnelma kadulla oli epätodellinen: kaiken ikäiset ja näköiset ihmiset tekivät huumeostoksiaan kojuissa ja kioskeissa, joiden kauppiaina oli ilkeän näköistä sakkia, kadulla pyöri uhkaavan näköisiä isoja koiria ja aivan kivenheiton päässä oli lapsiperheitä nauttimassa joulumarkkinoista.

Christianiasta löytyy myös käsityöliikkeitä, taidepajoja ja yksi iso kirpputori. Alueella voi tehdä löytöjä jos värikäs ja hipihtävä tyyli kiinnostaa. Iltaisin paikalla järjestetään konsertteja ja tapahtumia.

Christianian vapaakaupungin oma laki kieltää muun muassa henkilöautoilun, moottoripyöräjengien tunnukset ja kovat huumeet.

Christianiassa näkyi monia hienoa graffiteja.



Lauantai-iltana menimme Tivoli -huvipuistoon, joka sijaitsee aivan Kööpenhaminan keskustassa. Melkein 200-vuotinen huvipuisto ei ole menettänyt arvokasta, vanhanaikaista tunnelmaansa.

2 kommenttia:

  1. Merenneito patsaasta puuttuu kuva, muuten. Olikos se siellä vielä? Minä itse näin sen vuonna 1970 keväällä. Myöhemmin se kait varastettiin ja löydettiin kuitenkin. hp

    VastaaPoista
  2. > Merenneito patsaasta puuttuu kuva, muuten. Olikos se siellä vielä?

    Merenneitopatsas ei sijaitse ihan keskustassa, joten emme harmi kyllä ehtineet sitä viikonloppureissumme aikana käydä katsomassa. :P Kyllä se paikallaan pitäisi olla, ainakin matkaoppaiden mukaan. :)

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.