sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Päivä Sunshine Coastilla


Yksi matkamme tarkoituksista oli päästä jälleen ihailemaan Australian upeita rantoja. Eräänä päivänä lainasimme ystävämme Chellen autoa, pestasimme Tobyn kuskiksi ja otimme suunnaksi Sunshine Coastin.


Ajoimme Coolum Beachille, jossa me olimmekin käyneet viimeisiä kertoja juuri ennen Suomeen lähtöä pari vuotta sitten.


Merivesi oli vielä melko lämmintä vaikka talvi tekee jo tuloaan. Joona ja Toby kävivät uimassa, kun minä puolestani vain kahlailin rantavedessä ja haaveilin Australiaan muuttamisesta.


:)


Mä jään tänne!


Parin tunnin rannalla loikoilun ja nahkamme polttamisen jälkeen ajoimme Noosaan, joka oli myös meille tuttu paikka. Olemme aikaisemmin käyneet Noosassa ystäviemme Juhan ja Maijun sekä Joonan äidin ja siskon kanssa.




Noosa Heads on mukava ja rauhallinen paikka, jossa tarjolla on aivan upea ranta sekä kauppoja ja ravintoloita moneen makuun.


Lounaaksi pizzaa ja huurteiset...


Kävimme vielä ihastelemassa Noosan rantamaisemia.




Näissä maisemissa silmä lepää. :)



Päivän päätteeksi ajelimme takaisin Brisbaneen, haimme intialaista ruokaa ja katsoimme porukalla Hitchcockin vanhaa mustavalkoelokuvaa. Täydellinen päivä!

2 kommenttia:

  1. Mää oon vähän päättänyt, että voisitte oikeasti muuttaa Australiaan! Voin luvata että me tultaisiin vierailulle vähintään kahdesti vuodessa, mikä on paljon enemmän kuin nykyään ;)

    Ootte kyllä aiheuttaneet mulle sellaisen Australia-kuumeen että HUH. Toinen toistaan ihanampia kuvia ja niin onnellisen näköiset TE! :)

    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä me varmasti muutetaan, viimeistään sit eläkkeellä! :D Suosittelen kyllä Australiaa ihan täydestä sydämestäni, siellä on niin kaunista ja lämmintä ja ihmisetkin leppoisia ja mukavia. :)

      Poista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.