tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lontoo

Viime kesän lopulla, joskus elokuun alussa vietimme pitkän viikonlopun Lontoossa. Ajatus matkasta oli syntynyt pari kuukautta aikaisemmin Tuijan bongattua halpalentoyhtiö Air Balticin alennusliput internetissä. Lähivuosina olemme matkustelleet aika paljon, mutta jostain syystä tämä yksi Euroopan ykköskohteista oli molemmilta jäänyt vielä näkemättä.



Saavuimme lentokentältä junalla suoraan Victorian asemalle. Mukana meillä oli vain kevyet käsimatkatavarat, joten lähdimme heti kiertelemään kaupungin keskustaa.


Buckingham Palace sijaitsee ihan aseman läheisyydessä.


Ilma oli helteinen, aurinko paistoi kuumana eikä pilviä näkynyt missään.






Kuvasta ei jää epäselväksi missä kaupungissa ollaan.


Trafalgar Square




Turistikierroksen jälkeen levähdimme nopeasti hotellillamme Bayswaterin kaupunginosassa, minkä jälkeen suuntasimme Sohoon etsimään ruokapaikkaa.


Lontoo on varsin kaunis ja eloisa kaupunki.



Olin jo ennen matkaa listannut useita pubeja, joissa haluaisin käydä. Tässä yksi, Princess Louise.


Monilla pubeilla on yli satavuotinen historia. Princess Louisessa aatelisille ja rahvaalle oli alunperin suunniteltu erilliset tiskit ja loossit. Luokkajako on onneksi nyt historiaa, mutta vanha arkkitehtuuri tekee pubista vieläkin persoonallisen.

Hyvää bitteriä


Seuraavana aamuna söimme aamupalaa Le Pain Quotidien -ravintolassa, yhdessä Tuijan lempipaikoista. Ketju on meille tuttu aikaisemmilta New Yorkin reissuilta.


Joona ja uusi paita


Victoria's Secret



Tuijan ja...


...Joonan lempipaikat.


Carnabyn shoppailukatu




Persoonallisessa milanolaisessa Princi -leipomossa kannattaa käydä aamupalalla tai lounaalla.



Olutstoppi





London Graphic Centre näytti kivalta paikalta. Valitettavasti se meni kiinni juuri kun olimme kävelemässä sisään.


Kolmannen päivän aamupala. Brittiruoka ei aina tehnyt vaikutusta, ruoka oli välillä aika kallista ja epäterveellistä mössöä.




Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään Portobello Roadin kuuluisia markkinoita.
 







Markkinoiden jälkeen otimme pikaiset välikuolemat hotellilla.

Illalla ihmisiä oli keskustassa valtavasti, ja liikkuminen välillä tukalaa. Olimme aikaisemmin aamulla käyneet TKTS -tiskeiltä ostamassa teatteriliput illaksi. Ennen teatteria söimme japanilaistyylisessä Wagamama -ravintolassa.


Jälkiruoaksi tarjolla oli italialaista gelato -jäätelöä. Mukaan otetun matkahiuslakan pito oli olematon, lopputuloksena minulla on kuvissa varsin huoleton tyyli.


Private Lives -teatteriesityksen huumori oli hieman väkinäistä. Esitys oli ihan mukiinmenevä, mutta parempiakin on nähty.


Hotellimme sijaitsi Hyde Parkin luoteiskulmassa. Sunnuntaina, viimeisenä päivänä lähdimme puistoon rentoutumaan.


Here comes your man


Lento lähti vasta illalla. Päätimme tehdä tehokierroksen nähtävyyksiin, jotka olivat vielä jääneet näkemättä.


Big Ben



Tower Bridge


Dirty Dicks


Brick Lane



Old Spitalfields Market. Markkinoilta lähti mukaan vanha lääketieteellinen juliste, joka on nykyään kehystettynä keittiömme seinällä.

Neljä päivää riitti ihan hyvän yleiskuvan saamiseen Lontoosta. Toki tässä kiehtovassa maailmankaupungissa voisi viettää pidemmänkin aikaa.

7 kommenttia:

  1. Hei, satuin eksymään tuonne Australian blogiinne koska itsellä ja poikakaverilla ois sama suunnitelma eli muuttaa syksyllä Brisbaneen ja poikakaveri yrittää etsiä Suomesta käsin it-työpaikkaa ennen lähtöä jotta saisi permanent viisumin. Käsitinkö oikein että tekin saitte jo ennen lähtöä työpaikan ja permanent viisumilla lähditte matkaan? Saanko kysyä minkä alan ja mitä kautta se onnistui? :) Ilmeisesti tyttöystävä voi tulla samalla viisumilla sitten mukaan.. itsellä aikomus etsiä kaupan alan töitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä silloinen työnantajani Nokia sponsoroi skilled work -viisumin minulle ja sen yhteyteen Tuijalle spouse -viisumin, johon kuului myös työlupa. Molemmat viisumit olivat voimassa toistaiseksi ja sidottu Australian työpaikkaani. Eli jos työsuhteeni ei olisi jostain syystä jatkunut, olisimme molemmat joutuneet palaamaan parin kuukauden sisällä Suomeen. Olin ollut jo Nokialla töissä vuosia ennen kun hain sisäisesti Australiaan siirtoa. Paljon vaikutti se, että Brisbanesta löytyi tiimi, joka oli erikoistunut samalle alueelle kuin minäkin (käyttöliittymäteknologiat) ja että siirron nähtiin hyödyttävän yksiköiden välistä yhteistyötä.

      Vaikea sanoa miten helppoa viisumin saaminen on muilla tavoilla. Muut suomalaiset, joita Brisbanessa tapasimme, olivat backpackereita, opiskeluvaihdossa tai siirtyneet samalla tavalla ison yrityksen sisällä (Nokia, Accenture, jne.). Sponsoroidut viisumit eivät ole halpoja, joten oletan, että poikakaverillasi pitäisi olla tarjolla jotain erikoisosaamista, jota sponsoroiva yritys ei Australiasta muuten saisi.

      Kyse ei siis ollut Permanent -viisumista, joka tarkoittaa pysyvää oleskelulupaa ja jonka saaminen vaatii monen vuoden maassa asumisen ja mm. kansalaisuustestien läpäisyn.

      Toivottavasti muutto onnistuu, tapoja on varmasti useita eli kannattaa jatkaa tutkimista. Brisbane on mahtava kaupunki! :)

      Poista
    2. Näimpä se taitaa parhaissa tapauksissa mennä jos on tosiaan firmassa jolla on siteitä muihin maihin. Poikaystävän nykyinen firma toimii vaan pohjoismaissa mutta vähän kauemmas kiinnostaisi lähteä. Eli täytyy varmaan jossain vaiheessa irtisanoutua kunhan on tarpeeksi matkakassaa mukaan ja lähteä vaan rohkeasti paikan päälle kattelemaan. Täytyy vähän vielä muutenkin tehdä tutkimusta miten kaikki toimii, mutta Brisbane tosiaan vaikuttaisi kivalta kaupungilta josta lähteä töitä etsimään. Siellä on pari kaveria ollut jo working holiday-viisumilla. Mutta kiitos vastauksesta! ^^

      Poista
  2. Kiva lukea teidän blogia taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jaksat seurata :), vaikka kirjoitusten väliin tulee välillä aika pitkiä taukoja... Me lomaillaan juuri Barcelonassa, josta toivottavasti saadaan lähipäivinä tännekin kirjoitettua.

      Poista
  3. Nuo pubien kyltit on varmaan kuumaa keräilykamaa. Kelpais meikäläiselle seinälle ennemmin, ku bensa-aseman kyltit.
    Oikeinko nuo puhelinkopit on käytössä ja käyttääkö niitä vielä joku näin kännykkäaikana ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai ne puhelinkopit toimivat, ei kyllä tajuttu kokeilla. :)

      Poista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.