keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Valencia

Olen viettänyt isyyslomaani eri pätkissä, viimeisen kolme vuotta sitten keväällä 2020. Meillä oli varattuna kahden kuukauden matka Valenciaan. Tarkoituksena oli viettää Espanjassa tavallista, rentoa lapsiperheen arkea. Valencia oli meille uusi tuttavuus. Se on vain kolmen tunnin junamatkan päässä Barcelonasta, jossa taas olemme käyneet useasti. Valenciaa kuvaillaan usein rauhallisemmaksi, lapsiystävällisemmäksi versioksi Barcelonasta. Valencia -reissu supistui lopulta vain parin viikon pituiseksi, koska samaan aikaan koronatilanne Etelä-Euroopassa räjähti.


Vuokrasimme brittiläiseltä pariskunnalta asunnon Ruzafan kaupunginosasta. Saapuessamme väliaikaiseen kotiimme korona tuntui vielä kaukaiselta asialta, paikalliselta epidemialta tietyissä Kiinan maakunnissa, josta kuuli lähinnä uutisissa.

Usva ja Havu olivat tuolloin vielä pieniä, alle kaksivuotiaita taaperoita, joille ei tarvinnut ostaa omaa lentolippua vaan he istuivat vanhempien sylissä lentokoneessa.


Kosmo oli melkein viisivuotias. Matkalle pakattiin pieni pussi legoja, jotka olivatkin tehokkaassa käytössä.


Ensimmäiset päivät kuluivat leikkipuistoissa, kävellen ja tutkien Valencian kaunista, vanhaa keskustaa.

















Yksi Valencian tunnetuimmista nähtävyyksistä on Gulliverin retket -aiheinen leikkipuisto, joka on rakennettu jättiläismäisen ihmisen muotoon.




Aarteita

Luulimme viettävämme kaupungissa monta kuukautta, joten emme kiirehtineet nähtävyyksien kanssa. Iso osa niistä jäikin näkemättä. Yhtenä päivänä sentään kiipesimme Torres de Serranos -tornien huipulle.





Toinen tunnettu nähtävyys, jonka ehdimme nähdä oli City of Arts and Science, iso kompleksi täynnä erilaisia taide- ja tiedenäyttelyjä. Futuristista arkkitehtuuria on käytetty kuvauspaikkana muun muassa Westworldin kolmoskauden kuvauksissa.










Maaliskuisin Valenciassa järjestetään iso, moniviikkoinen Las Fallas -karnevaali. Karnevaalin aikana kaupungin väkiluku tuplaantuu hetkeksi, kun ihmisiä virtaa muualta Espanjasta paikalle juhlimaan. Juhlaviikkojen aikana keskustassa järjestetään päivittäisiä ilotulituksia, ja kaduille on katettu pitkiä pöytiä juhla-aterioita varten. Karnevaaliin valmistetaan isoja ja näyttäviä nukkeja, jotka on valmistettu puusta ja paperimassasta. Festivaalin viimeisenä yönä patsaat sytytetään tuleen.

Koronan leviämisen kannalta isojen väkimassojen kokoontuminen yhteen ei ollut toki kauhean järkevää. Koronasta tiedettiin silloin varsin vähän, ja kaikki esitetyt rajoitustoimet rakastettua juhlaan vastaan saivat paikallisissa aikaan voimakkaan vastustuksen.




Koronatilanne muuttui lopulta nopeasti. Alkuun oli puhetta Las Fallas -karnevaalin perumisesta, lopulta koko kaupunki julistettiin ulkonaliikkumiskieltoon. Poliisit ja droonit partioivat katuja. Ruokakaupassa sai käydä, mutta sisään päästettiin vain pari ihmistä kerrallaan.


Aluksi ajattelimme pysyä Espanjassa ja katsoa miten tilanne kehittyy, mutta pieni Airbnb -asunto ei ole kummoinen paikka viettää pitkiä aikoja eristyksissa kolmen pienen lapsen kanssa. Suomessa sentään pääsisi ulkoilemaan. Päätös lähtemisestä kypsyi iltana, jolloin pääministeri Sanna Marin antoi suosituksen, että kaikki ulkosuomalaiset palaisivat kotiinsa välittömästi, vielä kun maiden välillä kulki lentoja.

Kotimatka tuntui epätodelliselta. Varasimme lennot yöllä, herätimme tokkuraiset lapset varhain aamulla ja lähdimme autioille kaduille estimään reittiä lentokentälle. Lentokentällä oli vastassa pelokkaita ihmisiä ja aikataulunäytöistä näki, että lennoista puolet oli peruttu, mitä myös kuulutukset toistelivat tasaisella virralla.



Pääsimme lopulta kotiin ongelmitta, eikä koronakaan tarttunut meihin kuin vasta parin vuoden päästä.