tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kotielämää

Lapsiperheen arjesta leijonanosa kuluu kotona, tässä kotiotoksia vauvavuodelta.


Alun sylivauvavaihe on lyhyt. Kaksoset ovat kohta jo taaperoita.




Ensimmäinen kolme vuotta Kosmon elämästä kului melkein kokonaan ilman piirrettyjä. Nyt kun myös kaksoset vievät vanhempien aikaa, Ryhmä Hau, Pipsa Possu ja muut ovat tulleet tutuiksi.



Leluosastolla Dublot ovat vaihtuneet pikku-Legoihin, ja työkalulelut ovat päivittyneet Brio Builder -leluihin, joilla voi rakentaa melkein mitä vain: ajoneuvoja, rakennuksia, huonekaluja ja työkoneita.


Soittimet ovat edelleen Kosmolle tärkeitä.


Aivan ensimmäiseksi päiväkodin jälkeen pitää rakentaa maja, ja varustaa maja työkaluilla.


Käsien maalausta


Kosmon mielestä hyvään pizzaan tulee paljon tonnikalaa ja ananasta. Juusto, tomaattikastike ja taikinapohjakin jäävät syömättä.


Into-pappa kylässä


Rakas Jani-serkku tulee lomillaan usein moikkaamaan Kosmoa ja vauvoja. Ja me yritämme tehdä vastaavasti reissuja Helsinkiin.




Havu oppi ensimmäisenä ryömimään, Usva ensimmäisenä konttaamaan. Aivan alkuun molemmille peruuttaminen oli pääasiallinen tapa liikkua, taitavasti milloin mihinkin kiipeliin.


Sormiruokailua vasta opetellaan. Karkeaa ruokaa osataan laittaa suuhun, mutta pureskelu ja palojen nieleminen vaatii vielä treeniä.


Mummista oli iso apu vatsatautiepisodissa, joka kävi reilun viikon aikana kaikki perheenjäsenet läpi. Ja lopulta mummin.



Kosmo kömpii öisin vanhempien sänkyyn nukkumaan. Nopeat syövät hitaat, tyynypaikat ovat jo varattu.


Kastemato möyrii mullassa.